28.4.2013

Viikko 17

Ja taas on yksi viikko treenattu. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, meni tämä viikko aikalailla kuntoa ja treenirytmiä hakien. Vaikka sunnuntaina kävinkin jo kevyellä lenkillä, niin kyllä sen alkuviikosta huomasi, että ei sitä aerobista treeniä pysty vielä kovin paljoa hakkaamaan, alkaa muuten nokka vuotaa taas. Loppuviikosta meno oli sen puolesta jo parempaa ja tänään olikin ensimmäinen kunnon koko päivä, jolloin nenä ei vuotanut yhtään ja olo oli täysin, täysin terveen oloinen, mitä tulee flunssaan :)

Alkuviikko meni kevyesti ja vähillä treeneillä, osittain flunssan pelossa ja osittain preklinikan viimeisen tentin (ennen loppukuulustelua) takia.

Kiipeilykausi tuli avattua maanantaina ja keskiviikkona boulderoidessa ulkona, ja molemmilla kerroilla meni 7A reitti ylös, jollaista en olekaan ikinä ennen ulkona kiivennyt. Kai sitä talvella jotain on siis oppinut, vaikka ~kerta viikkoon on päässyt kiipeilemään.

Tiistaina oli Heltri-cupin ~6km (5.86km lienee tarkka mitta pirkkolan kolmoselle*2?), jossa aika 22.26 (~3:50/km?) riitti yleisen sarjan kolmanteen sijaan. Juoksu oli kyllä aika tahmeaa, mutta sitä se juoksutauko yllättäen teettää! Saa treeneissä mennä pidempään tuolla vauhdilla kesällä sitten...

Torstaina ehdin viikon ainoaan uintitreeniin, ja siinäkin yli viikon tauko näkyi kyllä, kun vauhtia ei ollut yhtään. Onneksi treenit olivat suht iisit, ja sisälsi paljon drillejä ja vain yhden 800m pitkän uinnin pyramidina (25+25+50+50+...+100+100+75+75+...+25+25m) joka toinen II ja joka toinen III. vauhdit ehkä 1:30 ja 1:20 itsellä, joten ei hurrattavaa vielä.

Perjantaina oli kiirusta, joten en sitten ehtinyt salille, joka kyllä harmitti. Olisi ollut hyvä sauma iskeä pyöräilyä kovempaa, kun sellaistakaan ei pitkään aikaan oltu tehty...

Viikonloppu olikin sitten vähän urheilullisempi, kun lauantaina pyöräilyä tuli alkuverrana n. 10km/30min juoksuun ja vajaa 1km verra juosten ja Helsinki City Park Run 10km meni sitten aikaan 39:07 eli ~3:55/km. Reilu 30s jäätiin ennätyksestä, mutta sitä se juoksutauko tekee edelleen! aika spagettia oli jalat kyllä, mutta sykkeet sai kuitenkin ylös normaaliin tapaan. Hyvässä peesissä melkeinpä koko matka (4km->), joten sai raastaa viimeiseen asti. Nämä ovat niitä tulosta tuottavia juoksuja, lyhyen matkan kisat, vaikka niitä kehittäviäkin treenejä tarvitaan. Viimeinen km kisassa oli enemmän alamäkeen, joten sai positiivisen lopun kisalle alle 3:40 kilsalla. Toivottavasti kisa muuttuu superkompensaation avulla vauhdiksi ensi viikon HCR:lle... Loppuverryttelynä läksin polkemaan Vihtiin, ja mittariin tuli 60km. Olin syönyt päivän aikana vain aamupalaksi pienen kulhon mysliä joskus 08.00 aamulla, ja en ehtinyt käydä kaupassa ennen kisaa ja kisan jälkeen en tajunnut heti, ennen kuin oli liian myöhäistä... Oli sen verran tyhjä tankki loppumatkasta, että vain kerran... kahdesti olen ollut samassa tilanteessa, ja aika huvittavaahan se on, kun vauhti on mitä on ja syke myös, kun energiaa ei vain ole.
Sunnuntaina sitten sama toisinpäin, ainakin melkein, kun pyöräilin takaisin kotiin n. 70km ja päälle lyhyen breikin jälkeen läksin juoksemaan kevyttä pk:ta. Syke pysyikin mukavan alhaalla ja juoksu maistui pitkästä aikaa TODELLA HYVÄLTÄ! tätä pitää saada lisää, enemmän juoksua, enemmän!

MA: Ulkokiipeilykauden avaus, 1h.
TI: Pyöräverrat ja vähän juoksuverraa Heltri-cupin ~6km juoksuun, 18km/1h pyörää ja 7km/28min juoksua.
KE: Ulkokiipeilykauden jatkoa, 1h.
TO: Kevyt aamujuoksu 4,5km/25min, pyörää 27km/1h20min ja uintia 2.9km/47min
PE: Lepopäivä, kun kiirettä piti.
LA: Pyöräverraa ja lyhyt juoksuverra Helsinki City Park Runin 10km kisaan + pyöräilyä 60km/2h20min
SU: Pyöräilyä 70km/2h20min + 8.5km/48min juoksua.

Lopulta yhteensä tuli sitten 12h15min, joista yli puolet la/su :)

Ensi viikko jatketaan samaan malliin, katsotaan miten vappu sotkee treenejä ja perjantaina pidetään kevyt päivä HCR:ää varten. Muuten en ajatellut kevennellä siihen, kun ei se kuitenkaan ole kuin yksi testijuoksu matkan varrella kesään ja syksyyn, ja juoksukunto ei muutenkaan ole mikään jumalainen, joten turha tuhlata treeniaikaa olemattomaan juoksutulokseen :)

25.4.2013

Viikko 16

Tästä tuli sitten lepoviikko ja pieni takapakkiviikko.

MA: Spinningpyörällä testiä 1h05minm sis. 20min 'FTP' ja muuta proseduuria siihen liittyen.
TI: Pyöräilyä 15.5km/45min, uintia 2.5km/41min, sis. paljon drillejä + illalla vielä kotikuntopiiriä 16min
KE: Sitten tuli flunssa
TO: Joka jatkui
PE: Ja jatkui
LA: Päätin, että nyt on riittävästi ohi ja illalla kävin kiipeilykisoissa kiipeilemässä, joten 1h boulderointia ylös.
SU: Kävin testailemassa juoksukuntoa, joka piti testata jo aiemmin viikolla, mutta flunssa esti: 10.6km/52min pk-alueella. Loistosää ja mukavalta tuntui :)

Treeniä yhteensä 4h39min, joten hyvin kevythän tämä lopulta oli. Tästä sitten tuleva viikkokaan ei kovin kova voi vielä olla, kun parannellaan kuntoa ja yritetään treenata, että voidaan taas treenata.

16.4.2013

Blogihaaste? kuka mitä missä milloin miten miksi?

Enpä ole ennen tällaista saanut, ja mikäköhän on "lukija", sellaiseen ikinä törmännyt... näenkö blogini lukijat jostain? :)

OHJEET
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



11. Asiaa itsestäni:

1. Opiskelen lääketiedettä Helsingissä.
2. Asun Kruununhaassa rakkaan avovaimoni kanssa.
3. Olen matkustanut Itävaltaan, mutta en ole sen lisäksi koskaan käynyt Ruotsia tai Viroa kauempana.
4.  Siirryin juoksun ja triathlonin harrastamiseen kamppailulajitaustalta.
5. Juoksin ensimmäisen maratonin Ironmanin yhteydessä.
6. Ihmiset eivät aina ymmärrä huumoriani. Olen melko sarkastinen, mutta osaan olla myös ihan asiallinen.
7. Olen hypännyt 150m benjihypyn ihan vain siksi, koska pelkään korkeita paikkoja.
8. Addiktoidun hyvin helposti milloin mistäkin asiasta. Joskus se loppuu, joskus näemmä ei.
9. Ostan oman auton korkeintaan silloin, kun minulla on varaa hankkia sähköauto tai vastaava liki ”päästötön” auto.
10. Olen melkoinen kotihiiri.
11. Tykkään leipoa paljon (ja myös kokkailla).



11 Kysymystä haastajalta:

1. Mikä on sinun sadepäivän toiminta?

Mukavampihan se on sateella opiskella, urheilla ehtii ulkona auringonpaisteessakin yleensä. Urheillessa kuitenkin halliin uimaan tai spinningiin, kesällä tai muuten lämpimänä päivänä käyn myös happirikkaassa säässä juoksemassa.

2. Mikä on paheesi?

Herkuttelu. Ruokavaliossa olisi hyvin, hyvin paljon petrattavaa sillä saralla, vaikka muuten syönkin mielestäni terveellisesti.

3. Milloin menetät malttisi?

Hyvin harvoin, mutta joskus silloin, jos en vain ymmärrä, miten joku toinen ihminen ei vain tajua olevansa väärässä. näin voi käydä joko sanallisessa keskustelussa tai sitten liikenteessä.

4. Kun menetät maltin mikä on tapasi rauhoittua?

Yritän muistella lausetta ”Jos väittelet idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin.” Pätee niin sanallisesti kuin muutenkin. Yleensä irtaudun tilanteesta ennen kuin se pahenee typeryysasteelle.

5. Salainen (ei enää tän jälkeen) herkkusi?

Aino maitosuklaajäätelö. Meille on kertynyt hieno varasto rasioita, joten ruoan pakastus ei ole ongelma.

6. Rakkain lapsuusmuistosi?

Yhtä on vaikea löytää. Joskus pienenä kesällä kesämökillä nukkuessa lämpimästi sisarusten vieressä ja kissoja pään vierellä kehräämässä.

7. Ensimmäinen laji mitä muistat harrastaneesi?

Judo. Aloitin muksujudossa muistaakseni 6-vuotiaana.

8. Oma esikuvasi?

Pakko myöntää, ettei itselläni ole ollut ketään erityistä esikuvaa elämässä. Melko oman tien kulkija olen ollut ja yrittänyt elää kuten parhaaksi näkee. Urheilunkaan saralla en esikuviin ole suuremmin törmmännyt, vaan olen seurannut koko ”urani” ajan nykyisiä huippuja ja vain kuullut legendaa vanhoista patuista. Mutta nimetäkseni muutaman, ”Crowie” Alexander Craig triathlonista ja Haile Gebreselassie juoksusta (molemmat -73, kuten myös muuten Chris ”Macca” mcCormick)

9. Mikä musiikki saa sinut liikkeelle? Tanssien tai muuten?

En kuuntele urheillessani musiikkia, mutta kotona ja ulkona ollessani menee käytännössä kaikki laidasta laitaan aina Suomesta ulkomaille, undergroundista hitteihin, klassisesta melodiseen metalliin, mutta kissanrääkkäysheavymetalli ei uppoa, eli kyllä mahdollisesta lyriikasta on kiva saada kiinni.

10. Osaatko soittaa jotain soitinta?

En ole ikinä opetellut soittamaan muuta kuin ovikelloa ja suuta ja puhelimella opin soittamaan jo ensimmäisellä luokalla. Olen miettinyt, jos sitä jotain yrittäisi silti opetella näin myöhäisheränneenä joskus, jos aikaa liikenisi.

11. Missä näet itsesi kahdeksan vuoden päästä?

On vuosi 2021, joten toivottavasti olen valmistunut ja asettunut asumaan vakituiseen asuntoon nykyisen avovaimon kanssa, eikä poissuljettua ole pienet kanssaeläjätkään (lapset? kissa, vuohi…) J Urheilusta puhuessa toivon suuntauksen olevan ylöspäin ja nauttivani siitä vähintään yhtä paljon kuin nykyään.



11. Uutta kysymystä tämän blogin lukijoille, kun en lukijoita osaa selvittää muilta :)

1. Lapsuuden haaveammatti?
2. Oletko ikinä tehnyt uudenvuodenlupausta ja pitänyt sitä?
3. Kuinka monennesta kerrasta opit?
4. Mikä on paras ostoksesi viimeisen vuoden aikana?
5. Elokuvat, tv-sarjat vai teatterit?
6. Miksi aloitit bloggaamisen?
7. Paras tapa rentoutua?
8. Mitä inhoat eniten?
9. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua parhaiten?
10. Elämänohje, jonka haluaisit jakaa muille?
11. Tulevaisuudentoive?

Viikko 15 oli ja meni

Perusjauhamista, mitäs muutakaan.

MA: illasta juoksua 5.1km/25min, kyllä se jalka jotain kestää, mutta tuntemuksia, kuten sanottu.
TI: Pyörää 15.5km/50min ja uintia 2.5km/41min, sis. 1000m (15:30, joka neljäs altaanväli kiihtyen, muut I-II) + 200m (25m IV/25m I)
KE: Crosstrainerillä "pitkis" 2h05min loppua kohden kiihtyen.
TO: Pyörää 15.5km/50min, uintia 2.3km/36min, sis. 1000m (14:50, joka neljäs altaanväli IV, muut I-II), pyörää toiset 18km/50min ja uintia toisen kerran samalle päivälle 2.2km/37min, sis. nopeusvetoja. Sopi hyvin viikon uintiteemaan.
PE: Pyörää 18km/55min ja uintia 2.9km/47min, sis. paljon drillejä + 8*25m/30-50´´ ~15s
LA: Pyörää 30km/1h30min + uintia 1.9km/28min, sis. 1000m testiuinnin (13:44,8)
SU: pyörää 23km/1h ja boulderointia 1h

Yhteensä 12h34min, sis. noin 6h pyörää, reilu 3h uintia, pari h crosstrainerillä, vähän kiipeilyä ja totuttelujuoksua. Ei kovempaa pyöräilyä (helppoa maastoa suurin osa), uinnissa melko tehopainotteisia settejä ja testiuinti ja juoksussa/korvaavassa ei kummempaa menoa.

Uinti on alkanut kulkea ja tämän viikon pyörätestikin näytti parempaa suuntaa, joten enää tuo juoksu pitää saada mallilleen eli siis ylipäätään saada sitä juoksua. Pyöräilyssä pitäisi saada kerta tai pari viikkoon vähän kovempaa menoa, muuten en löydy vauhtia kesällä vaikka kestävyyttä olisikin. Helposti vain jättää menon pk-tasolle ja korkeintaan lyhyisiin vetoihin mäkiin yms.

Tällä viikolla tarkoitus kokeilla taas juoksua ja jos ei pahalta tunnu, viikonloppuna käydään kokeilemassa miltä 10km tuntuu juosta. HCR lähestyy, mutta sille ei mitään voi, ei siellä ihan niihin vauhteihin pääse mitä olisi toivonut, mutta toivottavasti nyt viivalla ollaan kuitenkin. Viikonloppuna pitää muutenkin kiirettä, sillä suoraan juoksusta pitäisi mennä kerhon järjestämiin boulderkisoihin, jotka kruunaavat sisäkiipeilykauden ja ulkoilu pääsee alkamaan toivottavasti tässä pian kun olisi vain kuivaa.

Treenaaminen maistuu ja elämä hymyilee, joten tsemppiä kaikille ja aurinkoisempaa kevättä! :)

13.4.2013

Ei siinä kauaa nokka tuhissut...!

... Kun kävin tuon 1000m uintitestin uimassa, kun ei sitä toukokuulle jaksanut odottaa. Huimat kolme päivää siihen meni, vaikka kroppa ei ihan parhaassa terässä tänään ollutkaan ja siksi jätin pyöräilyn hallille väliin ja otin julkisen perille (jolla meni 20min enemmän aikaa, kun harvemmin niitä käytän...). 

13:44,8! (1:22,5/100m)

verrat + drillit + testi + lyhyt verra, ja pohkeet ja reidet ihan kramppien kourissa. Sitä se teettää, kun syö huonosti päivällä, on jaloilla koko päivän ja pyöräilee aamusta päivään sateessa juoksukisoja järkkäämässä.

Sain kuitenkin testin vedettyä, vaikka 700m jälkeen piti olla vähän varuillaan, ettei jalat ala kramppaamaan päädystä tultaessa, sen verran oli tuntemuksia jo siinä vaiheessa. Yleisen tuntemuksen vuoksi uskoisin aikaa voivan parantaa kuitenkin ainakin 10s pelkällä paremmalla päivällä. Siispä toukokuussa saa aika luvan parantua sinne 13 minuutin alaosille >:)

12.4.2013

Uinnista parempaa ja mielekkäämpääkin

Juoksu on aina ollut (ööh, sitäkin vasta 1½ vuotta treenattu, joten tiedä sitten onko aina ollut...) se vahvin laji mielestäni, mutta kyllä uinti alkaa kohta pyyhkäistä ohi, jos tätä tahtia jatkuu. Kulunut viikko ei ole vielä paketissa, mutta 4krt käynyt uimassa tällä viikolla, joista KAKSI oli SAMANA PÄIVÄNÄ, aamu- ja iltauinnin muodossa.

Viikon teemana on ollut nopeus, joten paljon lyhyitä vetoja ja sitäkin enemmän oikein kevyttä menoa välissä ja pitkiä taukoja. Silti tuntuu, että tekniikka jarruttaa kovin kovin paljon, joten sitä yritetään hioa paljolla ja paljolla drillimäärällä ja hitaasti keskittyen. Tässä siis yksi video taas pähkinäksi purtavaksi, muiden muassa:

http://www.youtube.com/watch?v=jtoykY_6H3U

Tarvitsisi vain valmentajan joka treeneihin kertomaan joka setin jälkeen, että mikä mättää ja keskittyen aina yhteen juttuun kerralla. Ei varmaan pahitteeksi olisi kuvata sitä omaa uintia, mutta mites sen teet, jos yksin käyt uimassa ja veden allekaan ei ainakaan ihan tavallinen kamera mene noin vain ilman seurauksia?

Tänään oli muuten hauska ja se mielekäs sattuma, kun uin 8*25m kovaa pitkällä palautuksella. 6 vedon jälkeen samalla radalla ollut isompi mies kysyi, että vieläkö uin vetoja. Sanoin että kaksi, ja hän kysyi jos saa tulla kirittämään. Tokihan se kävi! Rinta rinnan sitten mentiin kaksi vetoa ja oikein mukavaa oli saada sparraaja siihen sivulle, ei ainakaan helpommalla päässyt! tällaista pitäisi olla enemmän :)

10.4.2013

Maaliskuun yhteenveto

Näköjään jäi välistä päivittää tänne maaliskuun kuulumisia, joten kirjoitellaan maaliskuun aiheita ylös.

Kai jokaisella kuukaudella pitäisi olla oma funktionsa, mahdollisesti viikoillakin, mutta jos treenaaminen on kovin epämääräistä mättöä, näyttävät ne kumman samanlaisilta toinen toisensa perään.

Maaliskuun saldona oli:

Pyöräilyä ulkona 12krt treenin muodossa vajaa 14h49min ja 333km (avg. 22,5km/h ja 27,75km/treeni)
Uintia mukavat 12 krt 9h57min ja matkaakin kertyi 36,8km (avg. 3.07km ja 49min47s per treeni)
Kuntopyörää ja spinningiä 6krt kovempia treenejä varten 6h17min (avg. 1h03min/treeni)
Juoksua 6 krt ja 5h53min ja 75km (avg. 59min ja 12,5km)
Kiipeilyä 5krt ja 4h25min, eli alle tunnin aktiivista treeniä, vaikka aikaa veikin paljon enemmän
Crosstrainerillä 3krt 3h08min (avg. 1h03min per kerta)
Kuntosalia 2krt ja 55min (avg. 27,5min/treeni)

Yhteensä pitäisi tulla 46krt treenejä ja 45h25min, joten aivan hitusen vajaa tunnin per treenikerta tullut urheiltua, ja myöskin aika tasan 1,5krt treenejä per päivä tai 10 treeniä/vko määränä.

Paljon ei ole määrät muuttuneet edellisistä kuukausista, mutta trendi on ikävästi alaspäin, joten siihen tulee korjaus. Ihan itsestään toki, kun maantiekausi aukeaa kunnolla ja tunteja tullee menemään enemmän jo sitä kautta huhtikuussa, enemmän vielä toukokuussa.

Uintimäärät ovat olleet nyt melko sopivat, vähän enemmän voisi yrittää saada sopimaan kalenteriaamuihin. Vauhtia on kuitenkin tainnut tarttua uintiin tälläkin treenillä, joten se on kiva juttu se, kuten aina :) En taida jaksaa odottaa toukokuuhun uida seuraavaa 1000m testiä, vaan uin sen joku viikko kun tuntuu siltä. Lähellä ollaan varmaan 14min alitusta kuitenkin.

Juoksusta onkin tullut mainittua jo pariin kertaan, että sen määrä on ollut laskussa jo koko vuoden viikko viikon perään, mutta jos jotain, niin laatu on vähän parantunut ja 10km ja cooperissa on tullut uudet ennätykset. Ehkä siis oheistreenikin auttaa johonkin pisteeseen asti, mutta mihin? Crosstrainerillä tullaan varmaan korvaamaan juoksua melko paljon, kunnes pääsen fyssarille alaraaja-analyysiin...

Jos jollakin on jotain hyviä vinkkejä, miten tästä eteenpäin, saa kertoa vaikka kommentissa, sillä vähän olen ulalla sen suhteen, kuinka sitä treeniä pitää rytmittää, kun tavoite on vasta heinäkuun puolessa välissä, mutta matkalla on ainakin yksi sm-sprintti, jossa olisi kiva olla jossain kunnossa matkan edellyttämällä tavalla...

8.4.2013

Tähän otsikko

Eipä jäänyt paljoa sanottavaa viikosta 14. Samaa jauhamista kuin aiemmillakin viikoilla ja tylsä viikkohan se oli kaikin puolin, treenien suhteen siis.

Yhteensä treeniä kertyi 12h03min ja se jakautui kutakuinkin näin:

MA: Crosstrainerillä illasta 1h08min, melko kevyttä (~137bpm)
TI: Tasatuntiin, eli crosstrainerillä aamusta 52min kovempaa menoa (~160bpm)
KE: Aamulla pyörällä maastossa 18km/1h ja uintia 2.2km/37min sis.5*100m (1:23-1:18), ja viikon tauko näkyi kyllä. Illasta vielä spinningpyörällä 1h, sis. 40min reipasta ja päälle 10min lähes all out.
TO: Aamulla sama pyöräreissu kuin eilen ja uintia 3.05km/48min sis. mm. 8*100m II/15´´ (~1:25) + 6*50m (25m III/25m I)
PE: Aamulla taas pyörällä lähes sama, 15.3km/50min, uintia 2.5km/41min sis. 2*400m (1:28/1:24) + 4*50m (25m III/25m I). Illasta vielä kuntopyörää 1h sis. 10´II/10´III/10´III/IV/10´IV + 25min crosstrainerillä/porraskoneella
LA: maastopyörällä 50km/~2h melkolailla kaikilla alustoilla. Lisäksi illasta uintia 2.7km/42min sis. 8*100m III/10´´ (1:18-1:20) + 3*50m (25m V/25m I)
SU: Vapaata pidettiin ja kotia rempattiin koko päivä. Taustalla pyöri aluksi mukavasti Pariisin marathon.

Juoksua ei tullut lainkaan, koska jalkapohjan päkiään on alkanut sattua nyt sitten oikeasti. Alkoi tuntua kävellessä, joten hankin kenkiin sellaiset silikonityynyt ja varasin ajan lääkärille. Niiden tyynyjen avulla pystyy hyvin kävelemään, eikä tunnu missään. Juoksua niillä ei kuitenkaan voi tehdä, kun eivät ole kovin hyvin pysy paikallaan ja varvaslenkillä kun ovat jalassa kiinni, alkaisi se lenkki haitata varmasti.

Niinpä viikko koostui pitkälti erilaisista pyörätreeneistä, suurin osa melko kevyttä ja pk-alueella kruisailua (syke ~110-140) ja muutamassa sitten vähän kovempaa. Uinnissa tauon jälkeen huomasi, kuinka ei vain kulje ja se tatsi veteen on tärkeää. Niinpä neljäntenä päivänä vasta tuntui parhaalta :) Nyt pari päivää taukoa taas ja huomenna altaaseen. Vähän lyhyempää vetoa tarkoitus tehdä nyt viikon ajan vaihteeksi, jos sitä vauhtia irtoaisi vähän enemmän ja katsellaan sitten taas uudestaan.

Tänään maanantaina kävin sitten kokeilemassa juoksua ilman mitään tukea, ja noh... Kyllä se jalka ilmoitteli olemassaolostaan, mutta ei se varsinaisesti sattunut. Asvaltilla lähinnä tuntui ja mitä pehmeämpi alusta, sen vähemmän ja nurmikolla ei ollenkaan. 5km 4:56/km oli testilenkin mitta ja aika kevyeltä tuo onneksi tuntui. Tosin nyt ei ole kolmeen viikkoon tullut juostua kuin kolme lenkkiä, joten alkaa se kunto kohta varmasti alaspäin tulla...

...Niinpä kävin tänään näyttämässä jalkaa lääkärillä ja hän katsoi jalkoja ja kertoi käytännössä sen minkä jo tiesin. Suositteli tukipohjallisia ja fyssarille menoa, sen verran nuo jalan holvit ovat olemattomia, että ei kuulemma ihme, jos alkaa vaivata jalassa jossain vaiheessa. Fyssarinkin varasin, mutta hyvälle fyssarille aikaa en saanut sopimaan molempien aikatauluun kuin vasta 22.4., joten 2vk mennään enemmän pyöräilyn, uinnin, crosstrainerin ja muiden lajien voimalla jos ei jalka ala näyttämään paremmalta.

HCR nyt varmasti menee aika heikosti jos sinne pääsee, mutta eiköhän tässä 15vk aikana vielä jotain ehdi tekemään juoksukunnolle, vaikka 2vk pitäisi vielä kevyttä ja sen jälkeen katsotaan uudestaan. Ei sitä juoksukuntoa paljon tarvitse tästä nostaa, niin olisin tyytyväinen kesälläkin.

1.4.2013

Ei mennyt 13. viikko niinkuin strömsössä

Niin se viikko kului ja siten neljä lomapäivää hienosti. Ei ihan niin mainiosti treenimäärien suhteen kuin olisi toivonut, mutta ehkä tuo ei haittaa kokonaisuutta kuitenkaan niin paljoa kuin sitä voisi pelätä.

Viikkoon 13 mahtui "vain" 9h03min treeniä, jotka jakaantuivat siten, että pyöräilyä tuli neljä kertaa ja uintia, juoksua, kiipeilyä ja kuntosalia tuli kerran. Uintia en muista edes, milloin tuli näin vähän, samoin kun juoksuakin tuli näin vähän, jäi koko maaliskuun saldo hyvin vähäiselle.

Jos jotain hyvää viikosta hakee, niin MAANTIEPYÖRÄKAUSI TULI AVATTUA, kun perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kävin polkaisemassa lyhyet siirtymät sukulointien välillä. Noin 99,9% teistä oli sulaa ja noin 90% ehkä kuivaa. Kevyenliikenteenväylät eivät olleet ajokuntoisia, koska olivat niin hiekkaisia, mutta hiljaiset maantiet kävivät oikein mainiosti ajeluun. Odotan silti kovasti, että tiettyjen paikkojen kelvit putsattaisiin pian, koska kaikkialla en kuitenkaan viitsisi ajella autokaistaa jos kelvi menee vieressä, sen verran vilkasta liikennettä saattaa välillä olla.

MA: VAPAA
TI: VAPAA (kolmas täysin liikunnaton päivä putkeen pisti jo ahdistamaan koulun lisäksi)
KE: Päivällä kiipeilyä 1h ja illasta Esport Arenalla 16km juoksua, josta 2km vr + 10km tv-kova + 4km vr.
TO: Pyöräilyä 18km/1h ja uintia 3.9km/1h01min, sis. 6*200/100/50m/30´´
PE: Maantiepyöräilyä 47km/1h34min (30.0kmh) sukuloimaan
LA: Maantiepyöräilyä 45.7km/1h31min (30.0kmh) toisaalle sukuloimaan
SU: Maantiepyöräilyä 40.3km/1h18min (31.0kmh) kotiin sukuloimasta. Kaikki ajot tapahtuivat juuri ennen auringonlaskua, joten lenkkiä ei pidemmäksi juuri olisi voinut venyttää, siksi ne jäivät niin lyhyiksi. Tällä viikolla voisi kuitenkin pidemmänkin lenkin heittää ja yrittää joku kovakin saada aikaan.

Keskiviikkona kävin tosiaan juoksemassa 10km tv-kovaa, jossa viimeinen 200m oli loppukirille varattuna. Tarkoitus oli junassa mennä (meitä oli 10 kaverusta jonossa) tasaisesti juuri alle 4:00/km vauhtia 10km, ja lopussa oli lupa kiristää. Niin ne kilometrit tasaisesti menikin, kakkoset luokkaa 7:58,3 -7:56,5 - 7:58,7 - 7:56,8 ja 7:28,7. Viimeiset kaksi kilometriä olivat tosiaan muita hitusen reippaampia, mutta tuosta erosta selittyy 200m kirin ansiosta ainakin ainakin 15s, sen verran tuli eroa joihinkin toisiin junassa olleisiin kirin ansiosta. Aika irtonainen fiilis jäi lopusta ja kovempaakin olisi matkalla voinut pitää, mutta niin varmaan olisikin, kun nyt aika oli 39:19 ja viikko takaperin se oli 38:33 tasaisemmalla tahdilla mutta ulkona juostuna. 

Torstaina uinti oli aika takkuista alkuun, kun vajaan viikon uintitauko näkyi. 200m meni siihen 1:30 tahdin molemmin puolin, mutta kuitenkin aika helposti. 100m meni 1:22-1:23, ja nekin olivat matkan lyhennyttyä aika iisejä. 50m menivät tahdilla 1:12-1:14, ja niissä saikin sitten vähän puristaa jo. Tätä seuraakin taas vajaan viikon tauko, joten yritetään aloittaa säännöllinen uinti taas ja pistää kehitys kehittymään.